Etsimme uusia vapaaehtoisdoulia – olisitko se sinä?

Vapaaehtoisdoulatoiminta on yksi vanhimmista Lapin ensi- ja turvakodin vapaaehtoistoiminnan muodoista: Lapissa vapaaehtoisdoulien tukea perheet ovat voineet saada vuodesta 2009 alkaen. Vapaaehtoisdoulat ovat koulutettuja synnytystukihenkilöitä jotka tarjoavat tukeaan perheille, joissa on erityisen tuen tarve. Erityisen tuen tarve on laaja käsite, jolla tarkoitetaan sellaisia taloudellisia, terveydellisiä ja sosiaalisia tilanteita, joissa tulevan vauvan kannalta on tärkeää, että hänen vanhempansa saavat tukea odotukseen ja synnytykseen.
Vapaaehtoisdoulat auttavat synnytykseen valmistautumisessa, kuuntelevat tulevien vanhempien toiveita ja ajatuksia sekä varautuvat olemaan mukana synnytyksessä. Synnytyksessä vapaaehtoisdoula on niin äidin kuin isänkin tukena. Synnytyksen aikana vapaaehtoisdoulalla ei ole lääketieteellistä vastuuta, vaan haastavissa tilanteissa sairaalan henkilökunta ja perhe tekevät päätökset.
“Ennen synnytystä sain kertoa omia toivomuksiani, jotta doula osaisi välittää ne sairaalassa henkilökunnalle. Lupaus tuesta tulevassa synnytyksessä tuntui hyvältä. Doulien kanssa käydyt keskustelut rauhoittivat mieltäni ja tekivät minut itsevarmemmaksi. Doulat toivat esille myös joitakin asioita, joita en vielä ollut huomannut ajatella ja joista ehdin ottaa selvää ennen synnytystä.”Vapaaehtoisdoulan tukea saanut äiti
Vapaaehtoisdoula tapaa perheen joitakin kertoja ennen synnytystä. Tapaamisissa puhutaan vauvan syntymään liittyvistä käytännön valmisteluista, raskauden sujumisesta ja vauvan odottamisesta sekä synnytyksestä ja siihen liittyvistä toiveista ja mahdollisista huolista tai peloista. Vapaaehtoinen doula toimii perheen ehdoilla heidän toiveidensa ja tarpeidensa mukaisesti.
Synnytyksen aikana vapaaehtoisdoula tukee ja rohkaisee synnyttäjää yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti käyttäen omaa harkintaansa sekä kuunnellen äidin toiveita. Vapaaehtoisen doulan tärkeimpiä tehtäviä synnytyshuoneessa on läsnäolo. Synnytyksen jälkeen perhe ja vapaaehtoinen tapaavat ainakin kerran.
“Se on niin kaunista ja herkkää; kaikki muu ympäriltä unohtuu. Kyyneleet tulevat herkästi silmiin doulallekin onnellisen perheen tunnelmia katsoessa. Vauvan syntymä on joka kerta yhtä ihmeellistä – sen todistaminen perheen rinnalla on aina kunnia-asia doulalle.”Vapaaehtoisdoula
Vaikka äiti ja koko vauvaa odottava perhe ovatkin vapaaehtoisdoulatoiminnan keskiössä, antaa toiminta paljon myös vapaaehtoiselle itselleen. Erilaisten ihmisten kohtaaminen, vauvan syntymä ja muut vapaaehtoisdoulatoiminnassa mukana olevat ovat monelle se syy, miksi vapaaehtoisdoulatoiminnassa haluaa olla mukana vuodesta toiseen.
“Doulana toimiminen antaa minulle todella paljon; saan olla odottavan äidin rinnalla luomassa turvallisuudentunnetta; olla ihminen ihmiselle, antaa aikaa, kuunnella ja auttaa. On ollut hienoa saada tukea erilaisia perheitä raskauden loppumetreillä yksilöllisten tarpeiden mukaan ja olla mukana ainutlaatuisessa kokemuksessa vauvan syntymän hetkellä.”Vapaaehtoisdoula
Koulutamme uusia vapaaehtoisdoulia syksyllä 2025. Vapaaehtoisdoulatoiminnan koulutus kestää 15 tuntia ja sen sisältöön kuuluu yleistä tietoa vapaaehtoisuudesta sekä perustiedot vapaaehtoisdoulana toimimisesta. Koulutus toteutetaan kasvokkain tapaamisina, verkko-opintoina sekä omatoimisena opiskeluna. Kaikki koulutukseen ilmoittautuneet haastatellaan ennen koulutusta. Erityistä osaamista ei tarvita, mutta vapaaehtoisen oman elämäntilanteen on sovittava vapaaehtoistoimintaan; vapaaehtoisena toimimisen edellytyksenä on, että vapaaehtoisella on aikaa ja kiinnostusta toimintaan sekä oma elämäntilanne on tasainen ja voimavaroja riittää toisten tukemiseen.
Mikäli vapaaehtoisdoulana toimiminen kiinnostaa, lue lisää koulutuksesta täältä (https://lapinensijaturvakoti.fi/tule-vapaaehtoiseksi/) ja ilmoittaudu mukaan!
Vapaaehtoisdoulatoimintaa koordinoi Vauva- ja pikkulapsiperheiden avopalvelu. Lue lisää meistä täältä.